Kapellimestari Atso Almila tietää, mikä Töölönlahdella mättää
Atso Almilaa ärsyttää tapa, jolla syntyperäisen töölöläisen maisema on muutettu.
Kehittyvä Töölönlahti kerää kilvan kehuja, mutta kaikkia kovan rahan pesiytyminen viheralueen rannoille ei miellytä. Puuttuuko Töölönlahden rakennussinfonialta kapellimestari, Atso Almila?
Schubertin Forelli-kvintetto. Kyllä, sellainen olisi Töölönlahti, jos kantakaupungin viherkeidas olisi musiikkia, kapellimestari Atso Almila tuumii.
”Siinä on ensimmäisessä pääteemassa keveyttä. Ei tuolla taida forellia uida, mutta annetaan kaloille kunnia.”
Almila on neljännen polven helsinkiläinen, mutta on työnsä vuoksi asunut viimeiset 21 vuotta Kuopiossa. Tosin vuodesta 2014 hän on pendelöinyt Helsinkiin viikoittain. Silloin alkoi hänen kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professuurinsa Sibelius-Akatemiassa.
”Töölönlahti on yhdistelmä lempeänä pysyvää vettä ja puustoa, luonto on läsnä keskellä kaupunkia ja talot vastarannalla. Juniakaan en pistä pahakseni, koska siinä on vähän lupausta kaukomatkailusta.”
Sen verran taiten Almila verbalisoi alueen kauneutta, että forellien leikki alkaa lähes piirtyä klassismin ajan maalaukseksi mieleen. Mutta kapellimestarin keppi on arvaamaton: on totuuden torvien vuoro räväyttää.
”Kyllä minua hämmästyttää! Kiasman taidemuseosta väännettiin julkisuudessa paljon, ja komeastihan se siihen istuu. Mutta isojen yhtiöiden talot vain tipahtelivat tänne tuosta vain”, katkomaan maisemaa, Almila sanoo.
Nykypäivän ajatusta leimaa talouden hegemonia, mikä näkyy Almilan mielestä Töölönlahden rakennuksissa.
”Ensin tuli Holiday Inn, ja sitten tuli junakin Holiday Innin respaan. Sitten tuli hurja bisnesrakennusten rivistö, jolla totta kai on silläkin kaupungissa tehtävänsä”, Almila miettii.
Ei Almila silti bisnestä itsessään vastusta. Se luo rahaa, jota kulttuuripalvelutkin tarvitsevat. Häntä ärsyttää tapa, jolla syntyperäisen töölöläisen maisema on muutettu.
”Ennen Eduskunnalta näki Pitkällesillalle asti. Ilon aiheeni on tuleva keskuskirjasto, joka paitsi peittää bisnesrakennusten rivistön, on minulle myös hyvä paikka.”
Kyllä, ajatuksissa on ripaus nostalgiaa, Almila myöntää.
”Ajattelen niin, että on parempi kunnostaa vanhaa kuin purkaa ja rakentaa uutta.”
Ei kaikki silti ennen paremmin ollut Almilankaan Töölönlahdella. Almila tykkäsi vanhoista VR:n makasiineista, mutta eivät tavarajunien kiskot Töölönlahdelle sopisi – toisella puolen huristelevat junat ruokkivat kaukokaipuista ajatusta riittämiin.
”Olin viehättynyt aktiviteettiin, joita makasiineilla viimeisinä aikoina oli. Jos tuosta palon jälkeen säilyneestä osasta olisi pidetty parempi huoli, sen olisi kenties voinut integroida johonkin uuteen rakennukseen. Siinä olisi ollut valmis stage.”
Almilan mielestä on tärkeää, että Helsingin kasvaessa kaupunki muistaa jättää riittävästi vehreitä keitaita betonin keskelle. Hän toivoisi, että ennen rakentamista kaupunki toisi entistä aktiivisemmin kaava- ja suunnitelmaluonnoksia asukkaiden kommentoitavaksi.
”Ei se ole vain Helsingin vaan myös muiden isojen kaupunkien tapa, että tehdään päätöksiä ilman että kuntalaisilta kysytään, tai että mielipidettä kysytään, kun kuoppia jo kaivetaan.”