46 vuotta lentoemäntänä kerrytti vaatevarastoa – entinen missi pyörittää nyt vintageliikettä

Ritva Wächterin päällä on sekä uutta että vanhaa. Pilkukas takki on ostettu maailmalta monia vuosia sitten, kengät ovat tätä päivää. Kuva on toukokuulta 2018.

 

Vaatteet ovat tärkeä osa Ritva Wächterin elämää.

 

Ritva Wächter on kävellyt aikanaan iltapuvussa missinä,  mutta nyt hän astelee Töölönlahden rantaa kokomustissaan, tyylikkäänä edelleen.

Vaatteet ovat olleet tärkeä osa Wächterin elämää. Hän on vintagevaateliikkeen omistaja, entinen missi ja lentoemäntä. Wächter on pukeutunut äidin ompelemaan pyhämekkoon, 50-luvun kellohameeseen, missiaikojen iltapukuun, 70-luvun glittereihin ja lentoemännän virka-asuun.

Nykyään hän pukeutuu mustiin ja mieluiten mukaviin vaatteisiin.

”Musta on helppo väri, vähän synkeä vain. En oikein tunne muita värejä, vaikka etenkin kesällä yritän kyllä pukeutua värikkäämmin.”

Ennen Wächter pukeutui räväkämmin. Hän toteaa kulkevansa nykyään yksissä ja samoissa vaatteissa.

”En edes muista milloin olisin ostanut uusia vaatteita!”

Korkokengistäkin Wächter on joutunut luopumaan iän myötä.

 

Lentoemäntänä Wächter työskenteli 46 vuotta. Hän omisti paljon vaatteita, sillä niitä kertyi maailman eri kolkista. Lentojen välissä vapaa-ajalla shoppailtiin, vähän liikaakin.

Siksi Wächter perusti tyttäriensä kanssa Penny Lane -vaateliikkeen. Töölössä Museokadulla aloittaneessa liikkeessä myytiin aluksi Wächterin ja tyttärien vanhoja vaatteita.

Penny Lane muutti Runeberginkadulle vanhaan liiketilaan vuonna 1993. Tänä vuonna on 25-vuotissyntymäpäivät.

Kaikki Penny Lanessa on vanhaa ja tarinoita täynnä: vuosikymmeniä vanhat asut, edelliseltä omistajalta jäänyt flyygeli ja ilmeikkäät mallinuket, vanhuuttaan rätisevä radio, josta soi klassinen musiikki.

Nykyään Penny Lane toimii myyntitilisysteemillä. Liike välittää ja myy asiakkaiden vanhoja vaatteita, lähinnä juhlapukuja ja -asusteita.

Ilahtuneena Wächter katsoo, kuinka ihmiset ovat alkaneet kiinnostua uudelleen menneen ajan muodista. Vintagevaatteet kestävät edelleen, vaikka ne ovat monien vuosikymmenien takaa. Nykyajan halpateollisuus tuottaa tuskin enää vaatteita, joita ihmiset voivat käyttää vielä sadankin vuoden päästä.

 

77-vuotias Wächter syntyi sodan pula-ajan keskelle, jolloin ei ollut juurikaan varaa miettiä, mitä laittaa ylleen. Kuitenkin Wächter on  aina ollut kiinnostunut muodista ja tykännyt pukeutua eri tilaisuuksia varten.

Lapsuudenkodissa Naantalissa vaatteet ompeli kotiompelija tai äiti, joka oli taitava käsistään. Kouluaikoina muoti ja pukeutuminen tulivat elämään ja koulukavereiden kanssa otettiin mallia Audrey Hepburnista ja muista sen ajan filmitähdistä.

Työelämä toi mukaan erilaisia tilaisuuksia.

”Se oli ihanaa! Kun sai pukeutua.”

Vuonna 1961 Wächter valittiin Miss Suomeksi.

Vintagemuodin asiantuntijan lempivuosikymmenet ovat 1950- ja 1960-luvut.

”Silloin muoti oli niin naisellista ja värit sävy sävyyn. 1970- ja 1980-luvun glitterit ja jättimäiset olkapäät taas näyttävät silmääni hirveältä!”

 

3 x TYYLI

Tyyli#1 korut

”Olen puolialasti, jos lähden ilman koruja liikkeelle. Vaikka omistan paljon kivoja koruja, pidän aina näitä samoja. Kaulakoru on ikivanha, ostin sen Dubaista työskennellessäni lentoemäntänä. Kellon sain firmalta lahjana oltuani 40 vuotta töissä Finnairilla. Rippisormusta olen pitänyt siitä asti, kun pääsin ripille.”

Tyyli#2 iltapuku

”Kirjokankaan suunnittelemaa iltapukua käytin silloin, kun minut valittiin Miss Suomeksi. Vuosi oli 1961. Katso, kuinka kapeavyötäröinen olin silloin!”

Tyyli#3 puhelin

” Puhelimeni on vanha ja kadoksissa aina silloin tällöin. Että mikä malli tämä on? Microsoft kai, olen vähän huono tällaisissa. Onneksi liikkeessäni on lankapuhelin, siltä varalta että tämä katoaa.”

 

Katriina Kontuniemi

toimitus@toolonlahti.fi

 

Juttu on julkaistu Töölönlahden Sanomien printtiversiossa toukokuussa 2018.