Ammattiorkesteri soittaa Grand Theft Autoa

Game Music Collectiven soittolistalla on pelimusiikin klassikkokappaleita Final Fantasystä, The Legend of Zeldasta, Grand Theft Autosta ja Call of Dutystä.

 

Pelimusiikin esittämiseen keskittyvä Game Music Collective aloittaa rytinällä. Orkesterin ensi­esiintyminen on Finlandia-talolla 20. syyskuuta.

 

Suomi on tunnettu pelien kehittäjä. Miksipä täältä ei tulisi myös Euroopan ensimmäinen video­pelimusiikkiin keskittyvä ammattiorkesteri.

”Olen itse kuunnellut pelimusiikkia aika paljon ja ajattelin, että tätähän olisi kiva soittaa tosissaan”, kertoo Game Music Collectiven nokkamies, sellotaiteilija Lukas Stasevskij.

Ajatus sai Stasevskijin kaveripiirissä innostuneen vastaanoton.

”Juttelin asiasta, ja jengi oli laajemminkin kiinnostunut ideasta”, hän kertaa viime syksyn tapahtumia.

”Moni muusikkohan on pelannut videopelejä nuoruudessaan”, Stasevskij jatkaa.

Stasevskijin mainitsemat kaverit ovat kaikki Sibelius-Akatemiasta valmistuneita tai siellä vielä opiskelevia.

”Nuoren polven soittajien kärkeä”, hän kuvailee 20 hengen ryhmäänsä.

Viime syksyn ideasta asiat kehittyivät nopeasti. Vajaata vuotta myöhemmin orkesterilla on ensiesiintyminen nurkan takana. Se soittaa Finlandia-talolla 20. syyskuuta. Töölönlahdelta alkaa Suomi-kiertue. Muut konsertit järjestetään Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Lisäksi yhtye sai elokuussa sponsorikseen peliyhtiö Rovion.

Stasevskij sanoo, että aika on kypsynyt sopivaksi, että pelimu­siikkiakin voi soittaa vakavissaan.

”20 vuotta sitten tällainen tuskin olisi ollut mahdollista.”

Euroopassa ei Stasevskijin mukaan ole muita vastaavia, tosissaan pelimusiikkia soittavia orkestereita.

”Japanissa ja USA:ssa on muutamia.”

“Pelimusiikin suuresta suosiosta huolimatta sen esittäminen on tällä hetkellä hyvin vähäistä, eikä pelimusiikille ole annettu sen ansaitsemaa arvoa”, Stasevskij sanoo.

Game Music Collective soittaa livekonserttien lisäksi pelien studio-orkesterina ja tuottaa pelimusiikkivideoita.

Orkesterin kapellimestarina toimii Eero Lehtimäki.

Konserttien pelimusiikkielämystä täydentää visuaalisuus, josta vastaa suomalaisiin kärkinimiin kuuluva videotaiteilija Sellekhanks eli Tommi Mustaniemi.

Orkesteri on myös mukana kansainvälisessä mobiilipelitapahtumassa Pocket Gamer Connectissa. Se järjestetään  tänä vuonna Suomessa, Wanhassa Satamassa Katajanokalla 19.–20. syyskuuta.