Kolumni: Suomi nousee vaikket uskoisi

Matti Oittila on helsinkiläinen kirjailija.

 

Elomme vaelluksen keskitiessä kiertelin Töölönlahtea tuskastuneena. Ajattelin, että uimalla voisin oikaista. Mutta lahti on matala, pohjastaan liejuinen, eikä keskellä ole enää suihkulähdettä, jolla voisin huilata. Helsingin suihkulähteet maksavat parisensataa tonnia vuodessa, joten ei ihme että niitä napsitaan pois. Lahden vesi sentään vaihtuu nykyään kapeiden silta-aukkojen kautta, sekä putkea pitkin Humallahdesta, joten vedenlaatu on parantunut huonoimmista ajoista jo uimakelpoiseksi.

Töölönlahti ei kuitenkaan ole aina ollut umpikuja, eikä edes lahti. Parituhatta vuotta sitten Töölönsalmi ulottui Paavo Nurmen patsaalta Sibelius-monumentille, Helsinki oli saari. Helsingin kaupungin perustamisen aikaan 1640-luvulla tilanne oli fifty-sixty, koska Espalla rämmittiin suossa.

Viime jääkauden aikana myös Tölikan päällä oli muutaman kilometrin jääkerros, joka painoi isänmaatamme lommolle. Paraikaa maa nousee takaisin ja Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain seitsemällä neliökilometrillä maankohoamisen ansiosta. Saamme siis yhden Gibraltarin, melkein kolmen ja puolen Monacon ja suunnilleen kuudentoista Vatikaanin verran uutta tonttia joka vuosi. Siksi monia niemiä ja mäkiä kutsutaan edelleen saariksi, vaikka ne eivät niitä enää ole.

Maankohoamista on jäljellä reilu sata metriä, ja se tapahtuu voimakkaimmin Perämeren alueella. Jos kodin seinissä maali on jo kuivunut ja kaipaa lisää actionia, kahdeksan tunnin ajomatkan päässä on Simon maankohoumapuisto, jossa voi tarkkailla tätä geologista spektaakkelia. Jo sadassa vuodessa huomaa selvän eron.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Meriveden pinta kohoaa myös, johtuen jäätiköiden sulamisesta ja meriveden lämpölaajenemisesta. Maankohoaminen on kuitenkin hillinnyt meren kohoamisen vaikutuksia. Vuosisadan loppuun mennessä meren pinta on Vaasan kohdalla kuulemma 30 senttiä miinuksella, Töölössä saman verran plussalla.

Nämä ovat kuitenkin vain ennusteita. Niihin vaikuttaa maankohoamisen lisäksi moni muukin hämärä tekijä, kuten painovoimakentän muutokset sekä tuuliolosuhteet Tanskan salmen kohdalla. Itämeri on kuin jättikokoinen Töölönlahti: kummankin vesi vaihtuu kapean salmen läpi ja kummankin salmen yli vie pitkä silta, jolla kulkee kansaa laidasta laitaan.

Jos ei siis viitsi uida vaatteet päällä yli eikä odotella Töölönlahden kuivumista, on vielä yksi vaihtoehto. Voi hengailla Töölönlahden rannalla, vaikkapa sen mukavissa kahviloissa ja todeta omin silmin, kumpaan suuntaan rantaviiva siirtyy.

Joka tapauksessa, kyllä se maa siitä nousee, vaikka ei uskoisi.

 

Matti Oittila

toimitus@toolonlahti.fi