Maan kuuluisin peltoaukeama

Mediakeskuksen teltat Töölönlahdella heinäkuussa.
PÄÄKIRJOITUS – Töölönlahden puisto on tapahtumien keskipiste ja sitä on kehitettävä nykyisestä.
Kaunis kanava solisee Finlandia-talon edessä. Paitsi että mitään kanavaa ei ole. Eikä muitakaan herkkuja, mitä alkuperäinen puistosuunnitelma Töölönlahden eteläpäätyyn lupaili.
Nykyinen Töölönlahden puisto on toki kaunis, mutta peltomainen. Tätä peltomaisemaa saivat 1500 toimittajaa maailman jokaiselta mantereelta tuijoitella Finlandia-talolta heinäkuussa. He olivat Helsingissä raportoimassa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamista.
Kahden päivän ajan Finlandia-talo toimi huipputapaamisen mediakeskuksena. Helsinki ja Töölönlahti saivat ennennäkemätöntä huomiota.
Pari vuotta sitten valmistuneen Töölönlahden puiston rakennustyöt maksoivat 6,5 miljoonaa euroa. Alkuperäinen suunnitelma – se jossa Töölönlahdesta olisi avattu kanava Musiikkitalolle asti – olisi maksanut 65 miljoonaa euroa. Päättäjien rohkeus ei silloisessa tiukassa taloustilanteessa riittänyt moiseen, joten he valitsivat ”väliaikaisen” halpaversion. Kuinka moni oikeasti uskoo, että nykypuisto on väliaikainen? Helsingin paraatipaikalle oli kaikki mahdollisuudet oli rakentaa jotain poikkeuksellista. Tehtiinkin tavanomaista.
65 miljoonaa euron satsaus puistoon on iso kasa rahaa. Moisen summan sijoittaminen viihtyvyyteen on vaikea päätös. Rahat ovat helposti pois vanhustenhoidosta, homekouluremonteista tai jostain muusta.
Mutta kannattaa muistaa, miten näkyvä paikka puisto on. Töölönlahden kulttuuritalot keräävät valtavan määrän ulkomaisia vieraita joka vuosi. Turistit kiertävät alueella ahkerasti. Kävijämäärät mitataan miljoonissa. Näkyvyydellä on arvo, jota pystytään mittaamaan, ainakin suuntaa-antavasti. Nämä mittarit näyttivät Helsingille yli kolmen miljardin euron lisäarvoa heinäkuun huippukokouksen jälkeen. Jos tämä lisäarvo jaettaisiin tasan kaikille suomalaisille, jokainen meistä saisi yli 500 euroa taskuunsa.
Töölönlahti on suurtapahtumien keskipiste jatkossakin. Valtioneuvoston kanslia valitsi Finlandia-talon pääkokouspaikaksi Suomen EU-puheenjohtajakaudella ensi vuonna. Suomi on puheenjohtajamaa puolen vuoden ajan, alkaen heinäkuun alusta 2019. Noina kuukausina moni kokousvieras ja median edustaja ehtii silmäillä useaan otteeseen maankuulua peltoaukeamaa.
Töölönlahden puiston ongelma lienee siinä, että se on kelvollinen näinkin. Nykytilassaan se näyttää huimasti paremmalta kuin joutomaa-aikoinaan.
Mutta joutomaa-aikoja ei pidä enää käyttää vertailukohteina. Helsingin pitää varata miljoonia euroja puiston viihtyvyyden parantamiseen lähivuosina.
Rauno Hietanen
päätoimittaja, Töölönlahden Sanomat
rauno.hietanen@toolonlahti.fi