Nimbyilyä Töölönlahden huviloissa

Kolumni

Muutaman puun takana Töölönlahden itärannalla lymyää iso valkoinen pala elävää historiaa. Nykylenkkeilijän muistissa talo on aina ollut paikallaan, torneineen ja yksityiskohtineen, joiden nikkaroimiseen ei nykyään olisi aikaa eikä syytä. Aina vain kauempana on aika, jolloin kirjailija Maila Talvio katseli kotinsa ikkunasta vastarannalla kohoavia Kiseleffin sokeritehtaan piippuja.

127 vuotta sitten Eläintarhantien Huvila 10 valmistui herrasväen vuokrataloksi. Oman luonteensa 1800-luvun lopun uusrenessanssiin toi ruotsalainen arkkitehti G. T. Chiewitz, jonka puurakennukset muistuttivat sveitsiläisiä alppitaloja. Kotimaisen suuntauksen kanssa ne muodostivat ominaisen nikkarityylin, joka levisi huviloiden, koulujen ja asemarakennusten muodossa ympäri Suomea. Moni ehkä muistaa näitä vanhoja rakennuksia, joita koristi puusta pitkään piperretty hörselle ja joiden alla olevaa tonttia grynderi katsoi kaihoisasti.

Aluetta alettiin kutsua Eläintarhaksi johtuen suunnitelmasta, jonka esikuvana oli Tukholman Djurgården. Suunnitelma kaatui, mutta nimi jäi. Linnunlaulu-nimi taas tulee herrasmiehiltä, jotka palailivat erään seurapiirikaunottaren kemuista Gröna Villasta. Aamuyöllä ja korkeakulttuuripäissään he kuuntelivat lintujen laulua Töölönlahden kaislikoista ja koivikoista. Gröna Villa purettiin ratakuilun laajentamisen vuoksi 1960-luvulla, mutta laulu jäi.

Historia osoittaa nimbyilyn vanhaksi ilmiöksi. Radan piti ensin kulkea Töölönlahden länsipuolelta, mutta hanketta vetäneen Knut Stjernvallin isäpuoli sattui omistamaan Hakasalmen huvilan, eikä sen takapihalle haluttu ratakiskoja. Eliel Saarinen taas halusi lisää tonttia: koko lahti piti täyttää ja rakentaa sen päälle ”Kuningas-avenue”, mutta asemakaavaosaston arkkitehdit piirsivät toisenlaisen maiseman.

Maila Talvio aviomiehineen asui Villa Kivessä ja emännöi suosittuja lukupiirejä, joissa ennakkoluuloista poiketen nautittiin vain vähäisesti taiteilijatarvikeliikkeen tuotteita. Muita talossa asuneita julkkiksia olivat muiden muassa K. J. Ståhlberg ja osuustoiminnan perustajat Hannes ja Hedvig Gebhard. Vierailijoitakin riitti pitkä liuta Akseli Gallen-Kallelasta Ida Aalbergiin.

1970–1980-luvuilla rakennuksen kunto oli lähellä loppuaan, mutta kaupunki hankki talon kulttuurikäyttöön vuonna 1984. Hörhöt ja rotat häädettiin ja talo remontoitiin. Osa hörhöistä päästettiin takaisin taloon, sen työhuoneissa on nimittäin muodostettu lukuisia kaunokirjallisia teoksia ja kivijalan juhlatiloissa aviopareja. Nykyisen nimensä talo sai Aleksis Kiven päivänä 1990.

 

Matti Oittila
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.