Roskisrummuttaja vaihtoi tikut rumpukapuloihin

Roskisrummuttaja Jarmo vakiopaikallaan Töölönlahdella. (kuva Juho Paavola)
66-vuotias Jarmo on tuttu näky monelle Töölönlahden liikkujalle.
Molemmat rumpukapulat on korjattu ilmastointiteipillä.
”Nää kapulat on ollu kuukauden mulla, mä sain nää joltain kimmalta”, sanoo monelle ohikulkijalle tuttu roskisrumpali Jarmo K vakiopaikaltaan, Finlandia-talon pohjoispäätyä reunustavan kallion vierestä.
Jarmo on puhelias, mutta sukunimeä hän ei halua lehteen.
”No sitä mä en sano. Faija on jo haudassa ja mutsi myös.”
Töölönlahtea kiertävällä kevyenliikenteenväylällä on Jarmon yleisö. Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät rummutuksen suuntaan. Osa vilkaisee, osa katsoo pitkään. Monelle rummutus on tuttua, sillä Jarmo on näkynyt ja kuulunut tässä vuosia.
”Siitä on monta vuotta, kun mä keksin tän, se oli joku päähänpisto. Skulasin tikuilla ensin, mutta en kehittynyt ollenkaan. Viime kesänä aloin vasta kehittyä, sain jätkiltä ilmaiset kapulat”, Jarmo kertoo.
Jarmon käytössä on siis jo toiset oikeat rumpukapulat.
”Toi on ihme rumpu, tää on saatana täyttä metallia”, hän sanoo ja koputtaa vihreän roskiksen kantta rystysillään.
”Mä oon päässy noiden roskisten kanssa sinuiksi. Hyvin lähti rokki, eikös ollu nopeaa?”
66-vuotias Jarmo asuu Mellunkylässä, mutta kertoo olevansa stadilaisia, ja siksi veri vetää keskustaan lähes päivittäin.
”Mä asuin Kalevankadulla 25 vuotta.”
Jarmo oli musiikkimiehiä jo nuorena. Bändikin – ja keikkoja – oli 1980-luvulla.
Musiikin lisäksi Jarmon elämään on kuulunut paljon liikuntaa.
”Olin lahjakas juoksijakin, mutta brenkku tuli sitten.”
Roskisrumpali kertoo olevansa eläkkeellä jo toista vuotta.
Työikäisenä Jarmo teki töitä silloin tällöin. Viimeisin työpaikka oli Jätkäsaaren satamassa.
”Siellä mä olin viisi ja puoli vuotta. Tommosta siivoushommaa se oli.”
Kun Jarmo soittaa, ilme on keskittynyt. Rumpu soi, vaikka kuulijoita ei olisi näköpiirissä.
”Mä skulaan itelle, en mä tätä väkisin tekisi. Se on aika harvinaista Suomessa, että joku hakkaa roskista. Emmä sillä periaattella tähän lähtenyt, että tienaan rahaa. Se tulee täältä kato”, Jarmo sanoo ja taputtaa rintakehäänsä.
Rahaa on silti tullut.
”Ennen joulua mä sain sata euroa ja sitten yksi heitti 50 euroa. Se oli kai sama kundi, mutten tiiä kuka, kun mä olin vähän hiprakassa.”