Maan kuuluisin peltoaukeama

Mediakeskuksen teltat Töölönlahdella heinäkuussa.
PÄÄKIRJOITUS – Töölönlahden puisto on tapahtumien keskipiste ja sitä on kehitettävä nykyisestä.
Kaunis kanava solisee Finlandia-talon edessä. Paitsi että mitään kanavaa ei ole. Eikä muitakaan herkkuja, mitä alkuperäinen puistosuunnitelma Töölönlahden eteläpäätyyn lupaili.
Nykyinen Töölönlahden puisto on toki kaunis, mutta peltomainen. Tätä peltomaisemaa saivat 1500 toimittajaa maailman jokaiselta mantereelta tuijoitella Finlandia-talolta heinäkuussa. He olivat Helsingissä raportoimassa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamista.
46 vuotta lentoemäntänä kerrytti vaatevarastoa – entinen missi pyörittää nyt vintageliikettä

Ritva Wächterin päällä on sekä uutta että vanhaa. Pilkukas takki on ostettu maailmalta monia vuosia sitten, kengät ovat tätä päivää. Kuva on toukokuulta 2018.
Vaatteet ovat tärkeä osa Ritva Wächterin elämää.
Ritva Wächter on kävellyt aikanaan iltapuvussa missinä, mutta nyt hän astelee Töölönlahden rantaa kokomustissaan, tyylikkäänä edelleen.
Vaatteet ovat olleet tärkeä osa Wächterin elämää. Hän on vintagevaateliikkeen omistaja,
Kolumni: Kähinää makasiineilla

Kolumnisti Matti Oittila
Töölönlahden makasiinien viimeistenkin tiilten poistuessa voidaan hetki muistella menneitä.
Eräs tuokio toukokuulta 2006 on jäänyt mieleeni. Olimme lopettelemassa kirjoituskurssia siltä päivältä, kun joku tiesi kertoa VR:n makasiinien olevan tulessa. Tunsin olevani keskellä ”missä olit silloin kun” -hetkeä.
Paloa oltiin harjoiteltu jo muutamaa päivää aiemmin. Paikalla rähinöineen joukon motiivina oli kuulemma ollut globalisaation vastustaminen, suuren maailman meininkiä vastustettiin suuren maailman tyyliin.
Sokkeloinen paikallisravintola on töölöläisten suosiossa

Päivä paistaa sisään Mamma Rosan katetulle terassille Töölöntorin laidalla.
Klassikkoruokalan eteisessä saapuva asiakas jää piiloon.
Tämä on käynyt ennenkin. Mamma Rosan eteisessä ei tiedä, pitäisikö edetä pidemmälle ravintolaan vai jäädä odottamaan, että salihenkilökunta tulee paikalle.
Heti eteisestä alkavat portaat sukeltavat kellarikerroksen saliin, ja oikealla on baari sekä ruokailutilaa ja katettu terassi. Eteinen on hieman katveessa muusta ravintolasta,
Sokerilahden väki elää kevytsymbioosissa

Markku Orispään yritys Developer’s Helsinki vuokraa neljän työpisteen huonetta Sugar Bay Hubissa. Yhteiskeittiössä työntekijät vaihtavat kuulumisia ja välillä sopivat yhteisistä bisnesprojekteista.
Sugar Bay Hubissa aamupuuro sisältyy vuokraan.
Toimistoäiti Anne Tuomi on taas keittänyt aamupuuron. Tuoretta kahviakin on Sugar Bay Hubin yhteiskeittiössä.
”Täytyy sanoa, että ihmiset ovat tyytyväisiä, kun on joku, joka huolehtii yleisistä asioista”, Tuomi sanoo.